Minkälaista rasitusta kehomme joutuu kestämään istuessamme?

Itse yritän tulkita ihmiskehoa yrittämällä ajatella asiaa miljoonien vuosien evoluutioprosessin kannalta. Todennäköisesti rankamme kestää paremmin sellaista kuormitusta niissä asennoissa ja sillä tavalla, joita on toistettu jostain syystä jopa tuhansien sukupolvien ajan. Yhtenä, ehkäpä selvimpänä, yhteisenä nimettävänä tekijänä tässä on pystyasento ja kävely: kyky ja tarve liikkua. Vaikka olisi erittäin mielenkiintoista lähteä puntaroimaan myös ravinnon ja fyysisten ominaisuuksien adaptaatiokyvyn toimintaa, niin kuitenkin pidättäydyn niistä muilta osin kuin minkä katson sivuavan aihetta. Evoluution ja adaptaation välinen ero on kuitenkin hyvä tiedostaa. Olen nimittäin yllättävän usein kuullut sanottavan, että kyllähän se evoluutio korjaa minutkin soveltuvaksi jatkuvaan istumiseen tai mihin tahansa kummalliseen asentoon, kun sitä vain jatketaan riittävästi. Tässähän on evoluution sijaan kysymys fyysisten ominaisuuksien mukautumisesta vallitsevaan ympäristöön eli adaptaatiosta. Ajatuskulkuni mukaan evoluutio on ohjannut nimenomaan adaptaatiokykyä tehokkaaksi niissä ominaisuuksissa, jotka ovat olleet eloonjäämisen kannalta merkityksellisiä.

Totumme mm. erilaiseen lihasten kuormitukseen, ravinnon laatuun, ravinnon ja valon määrän sekä lämpötilojen vaihteluun kohtuullisen hyvin (voi olla myös, että jonkin kyvyn merkityksellisyys on ajan kuluessa vähentynyt ja ominaisuus on hävinnyt meiltä), mutta toisaalta sellaiset asiat, jotka ovat olleet selviytymisen kannalta jopa haitallisia, adaptoituvat heikosti. Näihin asioihin luen kuuluvaksi pitkäaikaisena jatkuvan istumisen. 

Istuessamme emme yleensä kannattele taakkoja rankamme päällä, mutta toisaalta monen meistä päivät sisältävät valtavan paljon istumista. Istuessa ryhdikkään asennon kannattelu vaatii yllättävän paljon tahdonalaista lihasvoiman käyttöä. Erityisesti, kun lonkkakulma eli reiden ja ylävartalon kulma jyrkkä eli lähellä 90 astetta. Tämän voi jokainen todeta helposti itse istumalla tuolilla ja yrittämällä säilyttää ylävartalossa vastaava asento kuin kävellessä. Asennon hakeminen ja löytäminen onnistuu melko varmasti jokaiselta, mutta entä sen säilyttäminen kymmenen minuutin ajan? Tämäkin onnistuu kyllä, jos keskityt asennon ylläpitoon. Entä lukiessasi tai katsellessasi vaikka ohjelmaa ruudulta? Nojautuessasi taaksepäin tuolin selkänojaa vasten todennäköisesti onnistut säilyttämään asennon kohtalaisen hyvin, eritoten mikäli selkänoja on hyvin muotoiltu ja joustaa mukavasti taaksepäin. Mutta nojatessasi taakse avaat lonkkakulmaa! Reiden yläpinnan pysyessä paikallaan ylävartalosi kallistuu taaksepäin eli lonkkanivel suoristuu jonkin verran. Itseasiassa ylävartalon normaalinotkot säilyttävä asento taitaa säilyä sitä helpommin mitä pidemmälle taaksepäin pääset nojautumaan ja saat vielä pääsikin tuettua tuolin niskatukeen. Niskatuen tuoma tuki (eli osuus, jonka se pään painosta kannattelee) kasvaa mitä pidemmälle taaksepäin nojaudut. Sama pätee selkänojaan.

Istuessasi ”pystyssä” ylävartalo seisomaryhdissä, selkänoja, saatikka laadukaskaan niskatuki, eivät käytännössä kannattele lainkaan ylävartalosi painoa. Tukea saat vain, kun nojaudut taakse selkänojan ja niskatuen päälle. Nojautuminen onnistuu, kun vaikkapa puhut puhelimessa tai pohdiskelet jotain asiaa. Vielä katsellessasi ruudullekin pysyt vielä selän kannalta ”normaaliasennossa” vaikka joudutkin vähän niskaa tuelta nostamaan ruudulle nähdäksesi.  

Nojaaminen vaikeutuu merkittävästi, kun tartut hiireen tai viimeistään, kun alat kirjoittaa ja tarvitset pöydällä nököttävää näppäimistöäsi. Nojatessasi et näe kunnolla pöydän pintaa ja joudut kurkottelemaan. Joudut vähentämään selkänojan tuomaa tukea ja nousemaan pystympään, jotta pääset tehokkaasti näppäilyn ja hiirityöskentelyn pariin. Tällöin selkäsi usein irtoaa selkänojasta ainakin alaselän ja niskan osalta, kun takapuolesi siirtyy vähän eteenpäin. Alaselän luonnolliset kaaret kääntyvät helposti kohti C-kirjaimen kaarevaa muotoa. Vaikka selkä joltain kohtaa koskettaisikin selkänojaan, niin selkänoja ei juuri lainkaan kannattele vartalosi painoa. Ylävartalosi asettaa nyt painonsa, selkänojan osittaisen tuen kadotessa, tuolin istuinosan päälle ja rangallesi asettuva paine kasvaa sitä suuremmaksi mitä alemmaksi rangan nikamia ja välilevyjä mennään. Tämä ei ole rangan rakenteen tai lihasten kannalta ongelmallista, kun luonnolliset kaaret säilytetään eli hyvässä ryhdissä istuttaessa tai kävellessä. Mutta entä nyt, kun selkäsi kaartuu roikottaen C-kirjaimen muodossa päätäsi suunnilleen pystysuoraan lantiosi yläpuolella?

Vaikka asento ei näytä tai äkkiä tunnukaan vaaralliselta, niin siitä silti aiheutuu monelle eri tavoin oireilevia ongelmia. Selän luonnollisten kaarien poistuessa asento poikkeaa varsin merkittävästi siitä luonnollisesta asennosta, joka meillä ylävartalossamme on kävellessämme. Voidaan myös pohtia kumpaa asennoista on ihmisen evoluution aikana tarvittu enemmän päivittäisissä toimissamme. Seisoma-asennon kaltaisessa ryhdissä rangan luontaisten kaarien toteutuessa rankamme kestää mainiosti taakkoja, tärähdyksiä ja nopeita liikkeitä. Rangasta saadaan luontainen tuki ja rangan ympärillä olevat lihakset työskentelevät sen mukaan, kuin niitä asennon muutoksiin, taakkojen kannatteluun tai liikkeeseen tarvitaan.

Selän pyöristyessä menetämme suuren osan rangan luontaisesti tarjoamasta tuesta. Se paino, mitä luisen rangan kuuluisi normaalisti kannatella suuren osan valveillaoloajastamme, siirtyy nyt enemmän välilevyjen ja lihasten staattisen jännityksen kannateltavaksi. Välilevyt ovat sitä kovemman paineen alla mitä alemmas rankaa mennään. Lihakset väsyvät jatkuvassa staattisessa jännityksessä. Lihakset, jotka soveltuvat lyhyisiin aktiviteettijaksoihin hyvin ovat nyt staattisessa jännityksessä jopa tunteja kerrallaan. Painoa ei välttämättä ole paljon kannettavana, mutta koeta kannatella kättäsi sivulla edes vartin verran! Mieti sitten sitä työtä mitä pyöristyvän selkäsi ja niskasi lihakset joutuvat tekemään jatkuvasti kannatellessaan rankasi muodostaman C-kirjaimen päässä kököttävää päätäsi. Elimistömme varmaan kummastelee tilannetta ja miettii, että ilmeisesti tämän yksilön tulee jostain syystä kököttää selkä kaarella ja yrittää mukautua tilanteeseen. Kuten aiemmin mainitsin, niin elimistömme mukautuu varsin hyvin niihin asioihin, jotka ovat aina olleet henkiin jäämiselle merkityksellisiä. Jatkuva kumara staattinen asento ei varmasti monella kuulu näihin helposti adaptoituviin ominaisuuksiin. Näin elimistömme keinot mukautua tähän nykypäivänä valtavan paljon toistuvaan asentoon ovat varsin puutteellisia. Muista siis kiinnittää erityistä huomiota istuma-asentoosi!

Jani Ropponen on Top-Cousins Oy:n ergonomia-asiantuntija. Jani on erikoistunut aktiiviseen istumiseen ja hän on viimeisen 15 vuoden aikana ollut mukana useiden aktiivi- ja satulatuolien tuotekehityksessä, hyödyntäen saamaansa tietotaitoa jatkuvasta dialogista fysioterapeuttien, tutkijoiden, asiantuntijoiden sekä lääkäreiden kanssa. Jani opiskelee parhaillaan töiden ohessa YAMK:ssa dataperusteista hyvinvointiteknologiaa.